Maksullinen puiston alue ei ole hirveän suuri, mutta oikeastaan kaikki Gaudin suunnittelemat rakennukset sijaisevat tällä maksullisella vyöhykkeellä. Näköalat puistosta kaupunkiin ovat myös mahtavat ja Gaudin arkkitehtuurin ihailemiseen saa kulutettua aikaa. Varaisinkin itse koko puiston kiertämiseen noin puoli päivää ja pitäisin mielessäni sen, että mukaan kannattaa pakata omaa evästä, sillä kahvilat tällä alueella ovat kalliita ja halvemmalla pääsee kun menee puistoon piknik-alueelle ja nauttii ruuasta siellä.
Vuotena 2018 Park Guellissa on menossa remontti ja viimeisin matkamme sijoittui juurikin remontin aikaan. Ylätasanne, joka kuuluu maksulliseen puistoon oli puoliksi remontissa, mistä seurasi pieni harmitus, sillä remontti ei kuitenkaan näkynyt lipun hinnassa, vaikka koen itse, että puiston hienoimpia paikkoja ihailla näköaloja on juurikin ylhäällä oleva tasanne, jolle nyt ei kunnolla päässyt. Tasanteesta ei päässyt nauttimaan ihan samalla tavalla kuin ennemmin. Remontin paikat puistossa vaihtelee tämän vuoden aikana, joten se kannattaa pitää mielessä puistoon mennessä.
Ei hätää, jos puistoon ei halua maksaa itseään sisään tai jonottaa lippuja, löytyy puistosta paljon hienoja piknik-paikkoja ja suurinta osaa puistosta voi kiertää ilman sisäänpääsymaksua! Puistosta löytyy niin soittajia, maalaajia kuin kauniita maisemia, joissa mieli lepää. Ehdoton suositus maisemien katselijoille on kiivetä puiston korkealle kukkulalle, jota voitaisiin kutsua ristikukkulaksi. Kyseinen kukkula löytyy vasemmalta puolelta puistoa, kun katsotaan puiston pääsisäänkäyntiä maksulliselle alueelle. Myöskin kauniita kuvauskohteita löytyy puistosta ja vinkkinä, että maaliskuun alku on Barcelonassa kirsikkapuiden kukkimisaikaa!
Kuvassa näköala ristikukkulalta kaupunkiin. Bongaa kuvasta Sagrada Familia. Ristikukkulalle kiipeäminen voi olla tuskaista, jos sää on todella lämmin, sillä matka on oikeastaan pelkkää loivaa nousua, joka tuntuu jaloissa. Kuitenkin perille päästyä näköala on todellakin kaiken kävelyn arvoista.
Park Guellista löytyy myös hienoa arkkitehtuuria ilmaiselta puiston puolelta.
Puistosta voi saada matkaansa taiteilijan tekemiä töitä; maalaus puistosta tai maalaus itsestäsi!
Oletko itse käynyt koskaan Park Guellissa, mitä pidit puistosta? Jätä kommenttia boksiin, olisi mukavaa keskustella asiasta teidän kanssa. Vastaan myös mielellään kysymyksiin, koskien puistossa vierailua.